Suurimmat pokaalit Tuomaaloille
11.9.2019
Salaman yleisurheilukausi päätettiin tiistaina ao 200:n majalla. Palkintopenkillä oli paljon ja monenkokoista jaettavaa. Kauden päätteeksi todettiin urheilijoittemme keränneen hienot kymmenen mitalia SM-tasolta. Seuran parhaana urheilijana palkittiin Emilia Tuomaala ansioistaan seiväshypyn parissa. Emiliahan sai kesällä jo kuudennen SM-mitalinsa, nyt 17-vuotiaitten sarjassa ja ennätyskin koheni kauden aikana lukemiin 355. Parhaan junioriurheilijan tittelin ja komean pokaalin sai Petteri Tuomaala, joka heti päästyään kamppailemaan Suomen mestaruudesta nappasi 14-vuotiaitten kisoista hopeaa. Tuloksellisesti Petteri nousi kesän mittaan siskonsa yläpuolelle. Jo hieman pintakuluneen, vuodesta 1984 kiertäneen rehdin urheilijan kiertopalkinnon sai vuodeksi kaappiinsa Alina Hummasti. Aikuisurheilijoista palkittiin SM-mitaleille päässeet kolme urheilijaamme. Mari Myllyä muistettiin kuulamestaruudestaan. Olavi Roivainen palkittiin ansioistaan vauhdittomissa hypyissä ja Kalevi Alatalo sai vielä yhden pokaalin viiden SM-mitalinsa viereen. Vielä ennen pääsyä tarjoilupöydän antimien pariin jaettiin palkinnot kaikille seuran mestaruuskisoihin osallistuneille ja aktiivisimmille kesän viikkokisoissa kävijöille. |