PUNAISIN POSKIN

17.5.2016

Tapahtuman alkuhetkillä oli vielä näin rauhallista
Tapahtuman alkuhetkillä oli vielä näin rauhallista
hulahulaa
hulahulaa
aitarata
aitarata

Punaisia poskia, hikisiä hiuksia, nauravia suita – liikunnan riemu täytti liikuntahallin sunnuntai-iltapäivänä kevätriehan päästyä valloilleen. Salaman liikkareitten ja urheilukoulujen ohjaajat sekä muu talkooväki oli rakentanut hallin tiloihin 40 liikunnallista toimintapistettä, joissa riitti vilskettä täydet kolme tuntia.

Juoksuradalla testattiin nopeutta ja juostiin esteitä, salin puolella heiteltiin, telinejumpattiin, pelattiin sählyä ja tasapainoiltiin. Liike loppui vain hetkiksi, kun kivoimpiin paikkoihin joutui vähän jonottamaan. Näin kävi juoksutestissä, liaanilla, hämähäkkikeinussa ja kaikkein parhaassa, labyrintissa.

Liikunnan lisäksi tarjolla oli muutakin hyvää, ja tarpeeseen ne mehut ja jäätelöt välillä olivatkin. Huoltojoukoille maistui keksikahvit. Hukkaan ei mennyt pihan puolella yhteistyökumppanin myymät kebabpyttiksetkään. Syötävää ja juotavaa oli onneksi varattu runsaasti, sillä kävijöitä tapahtuma keräsi yli 500.

Muutakaan kulttuuria ei oltu unohdettu. Moni ei ehkä huomannut, mutta radan puolella oli myös piirustuspaikka. Aulan seinää koristi liikkarilasten talven mittaan täydentyneet tarrakortit, jotka lapset saivat ottaa mukaansa muistoksi kauden aherruksesta.

Salaman liikuntaleikkikoulu on nyt toiminut kymmenen vuoden ajan. Merkkivuoden kunniaksi aulan seinälle oli myös koottu valokuvanäyttely, jonka pääaiheena oli liikkari. Oman osansa kuvakavalkadista oli saanut myös muu seuran yleisurheilutoiminta kisareissuineen ja illanviettoineen.

Järjestäjät olivat onnistuneeseen tapahtumaan tyytyväisiä. Kun halli oli saatu siivottua, suunniteltiin kahvion puolella jo ensi kevään riehan piirustuksia. Lastensa kanssa mukana olleet vanhemmat antoivat myös varsin myönteisiä kommentteja: ehdottomasti parasta tänä viikonloppuna, aivan mahtavaa!