AIKUISILLE 11 SM-MITALIA

8.8.2016

Aikuisten kolmipäiväiset Suomenmestaruuskilpailut järjestettiin Iisalmessa. Salaman seitsemän urheilijan joukkue lähti kisoihin kymmentä mitalia tavoitellen. Kunnonajoitus osui kohdalleen, sillä saaliina oli 11 mitalia. Mitaleista kaksi oli kultaisia, molemmat seiväshypystä. Hannu Kuosmanen oli M45-sarjan paras tuloksella 320 ja Olavi Roivainen vei mestaruuden 60-vuotiaissa tuloksella 310.

Joukkueen kapteeni Roivainen oli tällä kertaa seuran ykkösurheilija kolmella erivärisellä mitalillaan. Seiväskullan lisäksi Olavi kierähti korkeushypyn kakkoseksi tuloksella 142. Pronssisen mitalinsa Olavi nappasi 100 metrin aitajuoksusta ajalla 19,94.

Myös Saija Ranz ylsi mitalikantaan kaikissa kolmessa lajissaan. N40-sarjan aikaisempi ratakierroksen mestari sai tällä kertaa tyytyä lajin hopeaan ajalla 1.07,98. Mielimatkallaan 800 metrillä Saija juoksi ennätyksekseen 2.34,71, mikä riitti pronssimitalille. Tuloskehitystä tapahtui myös Saijan ylimatkalla 1500 metrillä, jossa pronssimitali heltisi ajalla 5.31,59.

Kalevi Alatalo juoksi tuttuun tapaansa neljä lyhintä sileää kisamatkaa 70-vuotiaitten sarjassa. Parhaiksi matkoiksi osoittautui 200 ja 400 metriä, joissa Kalevi oli kummassakin kolmas. Ratakierros taittui aikaan 1.10,91 ja puolta lyhyempi matka aikaan 32,03. Juuri mitalisijojen ulkopuolelle Kalevi jäi 800 metrillä tuloksellaan 2.48,05. Etusuoran Kalevi pyyhälsi ajassa 15,77, mikä riitti seitsemänteen sijaan. Alkuerissä toki syntyi kovempi aika 15,45.

Korkeustulos 94 toi Raija Lehtolalle (N70) tällä kertaa ainoan, pronssisen mitalin. Satasella Raija sijoittui viidenneksi ajallaan 20,02. Puolta pidemmällä matkalla sijoitus pysyi samana ajan ollessa 43,16.

Mari Mylly oli ensimmäistä kertaa mukana aikuisten arvokisoissa sarjassa N30. Kuula lensi jälleen yli kymmenen metriä, 10.12. Tällä kertaa tulos riitti kolmanteen sijaan. Ensikertalaiseksi voitanee lukea myös pitkän tauon jälkeen paluun kilparadoille tehnyt Pentti Luiro. Pentti kisasi M55-sarjassa juosten etusuoran aikaan 15,18. Aika oli alkuerien 15. nopein.