TYTÖILLE SEIVÄSHYPYN SUOMEN MESTARUUS

22.8.2016

Emilia Oulun pm-kisoissa
Emilia Oulun pm-kisoissa
Anna Oulussa
Anna Oulussa

14-15-vuotiaitten yleisurheilun SM-kilpailut järjestettiin viikonloppuna Hämeenlinnassa. Emilia Tuomaala ja Anna Ranz voittivat kultaa seiväshypyn parikilpailussa. Henkilökohtaisesti Emilia nousi vielä pronssikorokkeelle. Riku Niemi ja Niko Polus olivat kuudensia kolmiloikan parikilpailussa.

Salamalaisittain kisat käynnistyivät hienosti, kun Anna Ranz paransi seiväsennätyksensä lukemiin 225. Tilastojen perusteella uskallettiin nyt jo odottaa pääsyä mitalitaisteluun. Tuloskehitys Annalla on ollut hulppeaa, sillä syksyllä tartuttuaan ensimmäistä kertaa seipääseen pääsi hän metrin korkeudella olleen riman yli.

Kultamitali parikilpailussa varmistui jo Emilian sivutessa ennätystään 290, sillä muut parit jäivät yhteistuloksissa lukemiin 500. Hyvään vireeseen päässyt Emilia paranteli kuitenkin vielä ennätyksensä kolmeen metriin ja vielä kerran lukemiin 310. Yhteistulos 535 oikeutti ylivoimaiseen mestaruuteen. Henkilökohtainen kultamitali matkasi selkeästi Kemiin, mutta hopeasta Emilia kävi tiukan kisan Savonlinnan tytön kanssa häviten sen käytettyään kolmesta metristä yhden yrityksen enemmän. Pronssinen mitali sopii kuitenkin hienosti palkintokaappiin kultaisen viereen.

Perjantain iltakilpailuissa oli Annika Mertomaan vuoro astua kisaradalle. Annikalla oli vaikeuksia saada keihästään hyvään lentoasentoon ja hän jäikin pari metriä ennätyksestään. Tulos 32.31 riitti näissä karkeloissa sijalle 17 tyttöjen 15-vuotiaitten sarjassa.

Lauantaiaamuna radalle starttasivat pojat. Riku Niemi pyyhälsi sata metriä alkuerässä lievään vastatuuleen kahden sadasosasekunnin päähän ennätyksestään. Aika 12,01 oli harmillisesti alkuerien yhdeksänneksi nopein. Finaaliin mentiin juuri Rikun ennätysajalla 11,99.

Niko Polus osallistui korkeushyppyyn nähden läheltä Suomen lahjakkaimman hyppääjän Arttu Mattilan täydellisen ylivoimaisen esityksen uusine Suomen ennätyksineen 209 ja 211. Niko hyppäsi 163, uudet ennätyslukemat 167 olivat tällä kertaa liikaa. Nikon sijoitus kuitenkin hyvä 10.

Sunnuntai oli salamalaisittain kolmiloikkapäivä. Riku hyppäsi vastatuulessa ennätyksensä 11.34, mikä riitti sijalle 15. Nikon parhaaksi jäi 10.89 (-1,4) ja sijoitus 20. Joukkuekilpailussa pojat olivat kuudensia yhteistuloksella 22.23.

Tyttöjen loikkakisa oli vaikea, tunnin tauko ennen ensimmäistä hyppyä ja hyppyjen väli kolme varttia. Terävämpään tahtiin tottuneet tyttömme sekoilivat askelmerkkiensä kanssa eikä aivan huipputuloksia nähty. Emilia oli 37. tuloksella 9.27 nollatuulissa ja Anna sijalla 41 hypättyään lievässä myötäisessä 9.14. Joukkuekilpailussa Salaman tyttöjen sijoitus oli 16.