Emilia seuran paras
29.9.2018
Yleisurheilukausi päätettiin tutuissa tunnelmissa ulkofantin saarella. Ammattiosasto 200 tarjosi tilat ja Rakennus P.Kotka Oy tarjosi tarjoilut. Parhaan urheilijan palkinnon pokkasi Emilia Tuomaala. Makkaramestari Olli Markun avustamana ravitsi juhlavieraat jo ennen juhlatilaisuuden alkua. Kolean sään vuoksi jouduttiin tänä syksynä ahtautumaan sisätiloihin, mutta sovussa sovittiin. Kurkkukipuista puheenjohtajaa sijaistanut sihteeri muisteli juhlapuheessaan kulunutta kautta suosionosoitusten puutteesta päätellen huonolla menestyksellä. Pian päästiin kuitenkin asiaan eli palkintojenjakoon. Niitä ojennettiinkin kaikille 50 seuran mestaruuskisoihin osallistuneelle, hyvin isommissa kisoissa menestyneille sekä 30:lle aktiivisesti viikkokisoihin osallistuneelle juniorille. Ohjaajastipendin saivat nuoret, mutta jo kykynsä näyttäneet Emma Ranz ja Kaisa Limnell. Nuoren urheilijan jo vuodesta 1984 kiertäneen rehdin urheilijan kiertopalkinnon sai vuodeksi kaappiinsa Petteri Tuomaala. Kesällä jo ennen 16-vuotispäiviään aikuisten Kalevan kisoihin naisten Suomen mestaruuksista kamppailemaan päässyt ja ikäluokkansa SM-pronssia seiväshypyssä napannut Emilia Tuomaala sai kunnian olla seuran paras urheilija vuonna 2018. Junioriurheilijoista palkittiin piiritasolla menestyneet. Heistä ensimmäisinä pyttynsä saivat pm-kisojen mitalirohmut Henna Saarenpää ja Petteri Tuomaala. Muut menestyjät olivat Roope Tuomaala, Emma Ranz ja Jesse Liffländer. Aikuisurheilijat menestyivät kuluneella kaudella hyvin SM-tasolla. Kunniamaininnan hienoista suorituksistaan ja Suomen mestaruusmitaleistaan saivat maratonmestarit Mari ja Minna Patanen sekä Gea Olkkonen, lyhyempien matkojen juoksijat Saija Ranz ja Kalevi Alatalo sekä kenttälajeissa kunnostautunut Olavi Roivainen. Palkintojenjaon jälkeen nautiskeltiin vielä herkkupöydän antimista ja suunniteltiin syyskuun viimeisenä päivänä harjoitusten osalta käynnistyvää tulevaa kautta 2018-2019. |